Suomiväriä Manhattanilla

Manhattanilla törmää usein suomalaisiin asioihin, kun pitää silmänsä auki. Eihän tuo ihme sinänsä ole, kun täällä satoja suomalaisia kuitenkin asustaa. Viikon olen täällä pyörinyt ja suomikirkon lisäksi silmiin on pistänyt ainakin seuraavat suomalaistuotteet:

Marimekon Unikko oli näkyvästi esillä Mad. Sq. Eats -katuruokatapahtumassa. Asiaan saattaa vaikuttaa se, että samaisella kadulla tapahtumapaikan välittömässä läheisyydessä sijaitsee Marimekon liike.

Barnes&Noble -kirjakaupassa melkein törmäsin hyllyyn, joka oli Muumeja täynnä. Pakkohan tuosta oli muutama käännetty Muumitarina ostaa mukana metrolukemiseksi.

Tämä koju pelastanee vielä monta päivää ruisleipäikävän yllättäessä. New Yorkissa on suomalainen leipomo, joka leipoo aitoa ruisleipää. Kahtena päivänä viikossa ostoksilla voi käydä Union Squaren markkinoilla suoraan leipomon kojusta ja myös muutamasta ruokakaupasta pitäisi tätä herkkua löytyä.

Inwood kuvina

Tein pienen kävelylenkin Inwoodissa ja räpsin samalla muutaman kuvan. Amatöörimäinen virhe oli olla tarkistamatta akun tilanne ja sehän luonnollisesti veteli viimeisiään. Täytyy siis käydä vielä uudemman kerran kuvaamassa paikkoja, jotka jäivät vielä ikuistamatta.

Tämä postaus latautuu ehkä vuoden kuvien takia, pahoittelut siitä.

Kotikatu

Parin blockin päässä pieni katu nimeltä Broadway, joka siis käytännössä leikkaa koko Manhattanin halki. Tällä kadulla kaikki tarvittavat palvelut, eli ruokakauppa, apteekki ja useampi take-out ravintola.

Church of the Good Shephard

Lähellä sijatisee kaksi puistoa, joista toinen on Isham Park. Puisto on saanut nimensä Isham -perheen mukaan. Heidän kartanonsa sijaitsi nykyisen puiston alueella ja perhe lahjoitti maat kaupungille n. 1912. Kartano on purettu jo 40-luvulla, mutta puistoa pidetään hyvässä kunnossa. Se on suosittu rauhoittumispaikka paikallisten keskuudessa, eikä nurmikoilla saa mm. pelata pallopelejä.

Näkymää kadulla Isham Parkista

Isham Park

Harlemissa sijaitsevan Columbia Universityn kotistadion sijaitsee Inwoodissa. Columbia on yksi Amerikan parhaista yliopistoista, mutta joukkueet eivät kuulemma ole mitenkään hääppöisiä.

Toinen lähellä sijaitseva puisto on nimeltään Inwood Hill Park. Tämä puisto on tullut jo jonkin verran tutuksi, kun olen lenkillä käynyt kiertämässä sitä ympäri. Puisto sijaitsee asuinrakennuksestani katsoen kadun toisella puolella, joten sinne on helppo lähteä ulkoilemaan. Puistossa on täysikokoinen baseball-kenttä ja vähän pienempi kenttä lasten Little Leaguen käyttöön. Nurmialuetta on paljon ja tässä puistossa saa myös pelailla.

Maisemaa Inwood Hill Parkin vastarannalle Bronxiin, laskuveden aikaan vesi rannassa todella matalalla.

Taustalle Manhattanin ainoa oikea luonnonmetsä

Bronxin puolella Columbia Universityn tunnus, jonka opiskelijat käyvät kerran vuodessa kunnostamassa ja maalaamassa uudelleen.

Henry Hudson silta Bronxiin

Laskuveden aikaan puiston reunalla oleva Spuyiten Duyvil Creek on lähinnä suuri mutakenttä

Linnut odottelemassa nousuvettä

Jalkapallokenttä

Shake Shack

Yksi parhaista burgereista missään ikinä. Piste.

Feast of San Gennaro

Aamulla nukutti taas tunnin myöhempään kuin eilen, joten alkaa tämä jetlag kääntyä voiton puolelle. Lähdin reippaasti lenkille ja kiertelin kadun toisella puolella olevan puistoon kahteen kertaan. Tämä on hassu naapurusto, kun ihmiset oikeasti moikkailevat tuntemattomille ohikulkijoille. Puistossa oli sunnuntaiaamusta ja aikaisesta kellonajasta huolimatta yllättävän paljon ihmisiä. Inwoodissa on kuulemma myös ehkä kaikkein eniten koiranomistajia koko Manhattanilla ja se kyllä näkyy niin puistossa kuin kaduillakin. Lenkin jälkeen testailtiin videopuhelinyhteyttä Suomeen ja samalla vaihdettiin tärkeimmät kuulumiset. Iltapäivällä olikin sitten aika hypätä metroon ja suunnata kohti kirkkoa.

Suomikirkolla oli syyskauden ensimmäinen messu, ja samassa yhteydessä pääsimme juhlistamaan myös kastetilaisuutta. Kirkkokahvien jälkeen suuntasin Little Italya ja Chinatownia kohti ja huomasin Mulberry Streetillä tapahtuvan jotakin. Ihmisiä oli enemmän kuin normaalisti ja katu oli täynnä erilaisia italialaisväritteisiä ruokakojuja. Päästyäni ihmistungoksesta syrjempään ja googlettelin, mikä mahtoi olla kyseessä. Pienen tutkiskelun jälkeen selvisi, että kadut oli vallannut tapahtuma nimeltä Feast of San Gennaro. Festivaali juhlistaa Napolin suojelupyhimystä ja on vuosian mittaan paisunut yhden päivän juhlasta nykyiseen 11 päivän megatapahtumaan. Kaduilla kävellessäni en olisi kyllä arvannut sen olevan millään tavalla uskonnollinen juhla, mutta ilmeisesti keskeisenä osana tapahtumaan kuuluvat messut läheisissä kirkoissa.

T















Tarjolla oli kaikenlaista italialaista katuruokaa lihapullista pizzaan ja myös joitain erikoisuuksia. Muun muassa uppopaistetut Oreot ja Snickersit ohitin suosiolla. Mukaan tarttui pitkän harkinnan jälkeen sausage hero eli italialainen makkaraleipä. Kabanossit kalpenee kyllä tämän italiailaisen raakamakkaran edessä. Leivän koko oli tietysti amerikkalainen ja puolet jäi odottamaan jääkaappiin seuraavaa nälkää.

Sausage Hero. Kännykkää voipi käyttää kokovertailussa.

Ensimmäisiä päiviä

Pari ensimmäistä päivää New Yorkissa takana. Eilinen meni lähinnä käytännön asioita hoidellessa ja tänään kämppäkaverini kierrätti minua Inwoodissa. Naapurusto on todella mukavan oloinen, ystävällisiä ihmisiä ja useampi puisto ympärillä. Inwoodin pohjoiskärjessä on myös Manhattanin ainoa luonnonmetsä (ei siis sellainen kasvatettu puisto, vaan oikea metsä). Metsäpoluille emme vielä lähteneet seikkailemaan, mutta sinnekin olisi jossain vaiheessa tarkoitus lähteä tutustumaan. Tapasin useamman kämppäkaverin tuttavan kierroksen aikana, ja ainakin lenkkeilyseuraa löytyi.

Eilinen aamu lähti liikkeelle hyvin aikaisesta herätyksestä huolimatta, kun kämppäkaverini leipoi heti aamusta herkkua nimeltä banana bread ja sanoi, että minun oli ihan pakko maistaa sitä. Enpä paljoa suostuttelua tarvinnut ja huh että oli hyvää. Maku ja koostumus oli kuin muffinsilla, mutta ilmeisesti ihan leivästä on kyse ja tämä oli vielä viljaton versio. Muutenkin meillä on hyvin lähtenyt juttu luistamaan ja toimeen tullaan. Lähdin aamupäivästä sitten puljaamaan kännykkäliittymien kanssa ja ensimmäisestä liikkeistä poistuin tyhjin käsin, sillä heillä ei ollut laisinkaan pre-paid sim-kortteja myynnissä, olisivat myyneet puhelimen mukana. AT&T osoittautui turistiystävälliseksi vaihtoehdoksi ja käytössä onkin nyt sekä kännykkäliittymä että iPadissa mobiililiittymä, jotta ei varmasti ehdi vierottautua sosiaalisen median maailmasta ja sähköpostista. iPad mobiiliyhteys vaati amerikkalaisen luottokortin, mutta asia hoitui, vaikken moista itse omistakaan.

Iltapäivällä suunnistin suomikirkolle ja ensimmäinen virallinen työtehtäväni vapaaehtoisena oli toimia vihkimisessä todistajana. Tilaisuus oli kaunis ja paikalla oli pappi, vihittävä pari ja kaksi todistajaa. Sunnuntaina järjestetään messu, joten seuraava keikka kirkolle on silloin.

Jotta tässä nyt ei ihan pääse tuudittumaan ajatukseen, että kaikki sujuu täydellisesti, huomasin eilen, ettei luottokorttini toimi. Onneksi mukana on back up kortti, mutta kortti, jota olin pääasiallisesti ajatellut käyttää, ei toiminut eilen laisinkaan. Viimeksi se oli käytössä Helsinki-Vantaalla ja pelitti ihan normaalisti, mutta täällä ei maksut mene läpi. Otin sitten heti eilen illalla Skype-yhteyden pankkiin Suomeen ja asiakaspalvelija siellä päässä ihmetteli kovasti kortin toimimattomuutta, kun kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Lupasi jättää maanantaille soittopyynnön jonkinlaiselle korttiexpertille, joten sitä odotellessa.

Kuvia Inwoodista ja muista tärkeimmistä asioista (ruoasta) tulossa varmaankin seuraavissa postauksissa.

Perillä

Matka oli pitkä, mutta täällä sitä nyt ollaan. Istuskelen huoneeni sängyllä pirteänä jo näin ennen kello kuutta, kun pää ja muu kroppa elelee vielä Suomen aikaa.

Yli kahdeksannin tunnin mittainen istuminen lentokoneessa ei nyt koskaan ole mitenkään mainittavan nautinnollinen, mutta vierustoverista riitti juttuseuraa ja Nälkäpeli löytyi viihdejärjestelmästä. Niillä eväillä (sekä ala-arvoisella lounastarjoilulla) aika sujui kuitenkin mukavasti. JFK:llä tilanne maahantulotarkastuksessa oli valmiiksi jo kaoottinen, koska monta kansainvälistä lentoa oli laskeutunut lyhyen ajan sisällä. Kentän työntekijät pudistelivat päitään ja yrittivät epätoivoisesti saada aikaan yhden suoran jonon. Ei onnistunut sillä ihmismäärällä. Finnairin matkustajia alettiin ohjata myös USA:n kansalaisille tarkoitettuun jonoon ja ryntäsin suoraan siihen. Sillä liikkeillä säästyin todennäköisesti yli tunnin jonotukselta ja pääsin haastateltavaksi. Olin varautunut paljon kattavampaan tenttiin, mutta eipä minulta sitten kysyttykään muuta kuin mitä aion tehdä matkan aikana ja milloin lähden pois. Leimat passiin ja näkemiin.

Matkatavarat olivat odottamassa pitkin laittioita ja tovi piti kierrellä, mutta oma laukku vihdoin löytyi. Tullissa eivät onneksi olleet laisinkaan kiinnostuneita laukkuni sisällöstä, joten siitäkin pääsin purjehtimaan ohi. Terminaalissa pysähdyin pikaisesti ostamaan pullon vettä ja suuntasin siitä kohti terminaalien välistä AirTrainia ja metroasemaa. A-metro lipui asemalle ja nousin siihen. Olin varautunut kahden tunnin matkaan, mutta suureksi ilokseni istuskelinkin vain semmoisen puolitoista tuntia ja sekin meni nopeasti lukiessani Sofi Oksasen Puhdistusta. Nousin metrosta vasta päätepysäkillä ja huokaisin helpotuksesta, kun näin asemalla hissin. Matkalaukku painoi vaatimattomat 22.7 kiloa punnituksesta, joten tarkalle meni, enkä kyllä ollenkaan toivonut pääseväni kantamaan sitä ylös yksiäkään portaita.

Katutasoon päästyäni pysähdyin hetkeksi tutkimaan, mitä ympärillä näkyy ja kaivamaan karttaa esiin. Ensimmäisinä silmiin osui C-Town ruokakauppa ja Dunkin Donuts. Hillitsin kuitenkin donitsihimot vielä toistaiseksi ja lähdin kävelemään suuntaan, jonka muistelin Googlen street viewn perusteella olevan oikea. Yllättävää kyllä, en kävellyt harhaan kertaakaan, vaan löysin ensiyrityksellä perille. Soitin kämppäni summeria ja kämppäkaveri tervehti iloisesti ja ohjasi kääntymään oikealle ja ylös hissillä.

Väliaikainen kotini on rakennuksen kuudennessa kerroksessa. Kämppä on oikein viihtyisä ja oma huonekin ihan sellainen, kun kuvassa näyttää. Kämppäkaverikin tuntuu mukavalta, juttu luisti heti ja hän oli tehnyt päivällisenkin valmiiksi minua odottamaan. Kiersimme asunnon ja hän kävi kanssani läpi käytännön asioita. Hän kertoi koko kerrostalon väen olevan ystävällistä ja huomaavaista ja että jos joku täällä järjestää jonkinlaiset pippalot, saatan hyvinkin saada kutsun niihin, vaikken ketään vielä tunnekaan. Illalla käväisin pikaisesti suihkussa ja kaaduin sänkyyn jo ennen klo 22.

Tavarat on puoliksi purettu ja loput pitäisi laittaa aamun aikana paikoilleen. Tänään olisi tarkoitus lähteä käymään kirkolla ja hoitaa samalla reissulla paikallista kännykkäliittymää auki ja selvitellä, josko jopa iPadiin saisi mobiililiittymän auki niin ei olisi pelkästään langattomien yhteyksien varassa. Tämä voi ilmeisesti olla haastellista, jos ei omista amerikkalaista luottokorttia ja sosiaaliturvatunnusta, mutta katsotaan miten käy. Näin täällä elämä alkaa.

Lähtö

Tänään mennään. Paljon on pakko jättää taakse - perhe, ystävät, oma koti, työ - mutta niin paljon on myös edessäpäin. Jotta voi kokea uutta, on joskus pakko myös luopua jostain. Aika ei ole kovin pitkä ja kaikki tärkeä on täällä kuitenkin odottamassa, kun palaan. Onneksi on myös Skype ja FB.

Sain lähtöselvityksen tehtyä ja laukun jätettyä jo eilen. Tänään ei siis tarvitse muuta tehdä, kun lampsia suoraan turvatarkastukseen. Viimeiset salmiakit kävin aamulla noutamassa kaupasta ja käsimatkatavarat ovat nätisti pakattuna. Luulin jo aamupalaksi syöneeni viimeisen Ruispuikulan pitkään aikaan, kunnes muistin, että laukussa on onneksi yksi pussi mukana. Sillä pärjäillään.

Odotus on ollut pitkä ja on vieläkin vaikea uskoa, että lähtö on tänään todellisuutta. Pian Helsinki-Vantaa kutsuu ja seuraava postaus tuleekin toivottavasti New Yorkista.

Työt pulkassa

Viimeinen työpäivä on takana ja matka alkaa poltella. Lähtö alkaa konkretisoitua, ylihuomenna tähän aikaan lentokone alkaa lähestyä määränpäätään. Tänään sai uutisista lukea JFK:llä tapahtuneesta Finnairin koneen tarkastuksesta, mutta turvallisin mielin silti olen matkaan lähdössä. New York on kuin toinen kotikaupunki, ja sinne palatessa tuntuu aina kuin ei olisi poissa ollutkaan.

Matkalaukkukin on pitkälti pakattu. On yllättävän vaikeaa sulloa kolmen kuukauden mittainen elämä 23:een kiloon. Yhdellä laukulla silti pyrin matkaan, takaisinpäin voikin sitten tuoda enemmän ja maksaa naurettavat lisämaksut. Metrossa seikkailu useamman laukun kanssa ei myöskään innosta, joten siitäkin syystä ei viitsisi enempää tavaraa ottaa mukaan.

Päivien laskemisesta on luonnollisesti siirrytty jo tuntien laskemiseen :D

Viisi

Alle viikko lähtöön.

Tässäpä sitä nyt ollaan. Muuttopäivä on takana ja olen siirtynyt majailemaan vanhempien alakertaan vanhaan huoneeseeni. Vaatteet, jotka suurella vaivalla ensin pakkasin ja sitten purin pitäisi nyt taas käydä läpi ja valita ne, jotka pakkaan kohta uudestaan. Mahdollisimman kevyellä laukulla pitäisi päästä liikkeelle ja onneksi suurin piirtein kaikkea voi hankkia myös paikan päältä. Kauppareissulta mukaan tarttui jo Fazerin sinistä yli oman tarpeen ja tuliainen vuokraemännälle. Työpäiviä on jäljellä muutamia. Vakuutukset ovat kunnossa. Posti on käännetty.

Kohta mennään.

Muuttopuuhia

Tässä alkaa kummasti lähtö pikkuhiljaa realisoitua, kun ensi viikolla pitäisi alivuokralaisen muuttaa kämppään ja itse siirtyä asumaan vanhempien hellään huomaan. Ihan koko kämppää ei onneksi tarvitse tyhjentää, kalusteet ja suuri osa irtaimistosta saa jäädä.

Pelkästään vaatteiden pakkaaminen ja siirtäminen on suuri urakka, kun samalla käy läpi, josko jostakin vaatekappaleesta voisi jopa luopua. Vaatehuone näyttää yllättäen tilavalta, kun hyllyt ammottavat tyhjinä. Pakko myöntää, että koti alkaa tuntua epäkodilta, kun valokuvat ja muut tunnearvoa omaavat tavarat siirtyvät yksi toisensa jälkeen pahvilaatikoihin, pois näkyvistä. Pakkaaminen vie pienen ikuisuuden, kun jokaista tavaraa jää pyörittelemään käsiinsä ja varovasti asettelee ne vieri viereen laatikon pohjalle. Vaikka sitä kuinka yrittää olla kiintymättä tavaraan, on niillä kuitenkin oma paikkansa ja tehtävänsä. Muistoja, merkityksellisyyttä, tärkeyttä. Nyt ne pitää pakata varastoon. Niin se vain taitaa olla, että koti on enemmän kuin vain neljä seinää, katto ja lattia.

ps. 12 päivää.