Tapasimme ystäväperheeni Pittsburghista. He olivat tulleet New Yorkiin vartavasten katomaan Macy's Kiitospäivän paraatia. Me tyydyimme katselemaan kyseistä tapahtumaa televisiosta. Kaduilla oli uutisten mukaan 3.5 miljoonaa ihmistä paraatia katsomassa, siis yli puolet Suomen väkiluvusta. Saadakseen hyvän paikan klo 9 alkavan paraatin varrella on oltava jo klo 5 aikaan sitä varaamassa. Tämä ajatus ei houkuttanut ja tyydyimmekin Minnan kanssa katselamaan paraatia televisiosta. Samalla kämppäkaveri opetti leipomaan banana breadia (leipä -termistään huolimatta kyseessä on kyllä enemmän kakku kuin leipä).
Päivällisen söimme ystäväperheeni kanssa ravintolassa Upper West Sidella Central Parkin lähistöllä. Perinteinen menu sisälsi tietysti kalkkunaa, kalkkunan täytettä (stuffing), karpalokastiketta, cornbread ja bataattia. Perunamuusi kuulemma puuttui, mutta muuten päästiin lähelle perinteitä. Ruoka oli hyvää ja annos oli valtava, puolet jäi siitä vielä kotiinvietäväksi. Myös pumpkin pie pakattiin suosiolla laatikkoon ja kävin sen kimppuun vasta kotona ruoan hieman laskeuduttua.
![]() |
Näillä eväillä jaksoi kotiin |
Perjantaiaamun ja aaamupäivän odottelimme DHL:n kuriiria. Luottokunnan lähettämä uusi luottokortti oli matkalla luokseni. Sitä yritettiin toimittaa jo keskiviikkona, mutta emme viitsineet kököttää sisällä koko päivää. Niinpä perjantaina sitten pakoilimme Black Fridayta eli vuoden suurinta alennusmyyntipäivää. Osa kaupoista avasi ovensa jo puoliltayöin (siis oikeasti klo 24), osa "vasta" aamuyöstä klo 6 aikaan. Tänä vuonna en lueskellut uutisia, mutta joinain vuonna Black Friday ryntäyksissä on ihmisiä tallaantunut hengiltä. Emme lähteneet tungeksimaan tarjousten perässä.
Iltapäivällä lähdimme kävelylle Inwood Hill puistoon ja jatkoimme matkaa sillan ylin Bronxin puolelle. Suunnitelmana oli käydä kurkistamassa Target-nimisen kaupan ovista sisään. Jos meininki näytti eläintarhalta, emme yrittäisi edes sisään asti. Kello alkoi olla jo sen verran, että ilmeisesti pahin ostoryntäys oli ohi ja uskaltauduimme ihan sisälle kauppaan. Ei siellä mitään järjettömän hullunhalpaa ollut, mutta jotain pientä tarttui mukaan.
Eilen juoksentelimme Manhattanin eteläosassa. Hyppäsimme ensin Staten Island -lauttaan ja ajelimme sillä Vapauden patsaan ohi. Jatkoimme matkaa Wall Streetille ja siitä ihmettelemään Century 21 -kauppaa ja uuden WTC-tornin rakentamista. Kävimme pyörähtämässä Chinatownissa ja sen jälkeen vielä etsimme Old Navystä Minnalle takkia. Tämä takinetsintäreissu oli hyvin kohtalokas, sillä kaikki Black Friday -tarjoukset olivat vielä voimassa ja ostoskassiin kertyi paita jos toinenkin ihan vahingossa.
![]() |
Staten Island Ferryllä |
![]() |
Staten Island Ferryllä, käyttäydytään kuin ihmiset konsanaan |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti