GOLES vapaaehtoisena

Täällä elellään jatkuvasti vielä pienessä sekasorrossa. Metrot kulkevat kiitettävästi, ja joka päivä linjoja saadaan kulkemaan kattavammin. Tänä aamuna löysin ilouutisen Liikenneviraston sivuilta, rakas A-metroni kulkee taas lähipysäkiltä asti.

Kartoittelin sunnuntai-illan vapaaehtoisuusmahdollisuuksia ja eilen lähdin etsimään GOLES-nimistä organisaatiota Lower East Sidelta. LES kärsi myrskyn jäljiltä pahoja tulvia ja oli yksi niistä kaupunginosista, josta sähköt olivat pitkään poissa. GOLES on tehnyt viime viikon lopulta asti töitä alueella ja lähettänyt tuhansia vapaaehtoisia kaduille ja ihmisten koteihin viemään tarvikkeita ja tarkistamaan, miten ihmiset voivat. He pyörittävät myös vapaaehtoisvoimin tarvikejakelukeskusta, josta ihmiset voivat tulla hakemaan ruokaa, vaatteita, paristoja ja hygieniatarvikkeita.

Kirjoitin tietoni vapaaehtoislistaan ja liityin tiimiin, joka sai neljä eri asuinrakennusta kierrettäväkseen. Kaikkiin neljään tuli jakaa ovien alta tiedote tulevasta myrskystä, jota odotellaan täällä keskiviikkona. Kyseessä ei ole samanlainen supermyrsky kuin Sandy, mutta lunta saattaa olla luvassa. Lisäksi osaan huoneistoista piti toimittaa vettä ja ruokatarvikkeita. Pysähdyimme ensin ruokavarastolla, jakauduimme pienempiin ryhmiin ja lähdimme sitten neljän porukoissa suorittamaan annettuja tehtäviä. Minun tiimini oli sanut tehtäväkseen käydä kuudessa huoneistossa viemässä pyydettyjä elintarvikkeita sekä vettä ja huopia. Rakennuksessa sähköt toimivat, tavarat saatiin toimitettua perille ja ihmiset ottivat avun ilolla vastaan.

Saimme seuraavan tehtävänannon toimittaa tarvikkeita rakennukseen, jossa sähköt toimivat vain osittain. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kymmenessä ensimmäisessä kerroksessa sähköt toimivat, lopuissa eivät. Niinpä alkoi porrashelvetti ja matkan varrella poikkesimme asunnoissa, jonne apua oli pyydetty. Päästyämme ylimpään kerrokseen, 22. kerrokseen, kohtasimme listamme viimeisen avunpyytäjän, vanhemman naishenkilön joka keskusteli naapurinsa kanssa tilanteesta. Akuuttia hätää hänellä ei ollut, tarve jutella. Monet kokevat, että valtion organisaatiot (esim FEMA) ei toimi täällä tarpeeksi nopeasti, samaa kritiikkiä on saanut osakseen Punainen risti. Vapaaehtoiset kaupunkilaiset ovat olleet monessa paikassa ensimmäisinä. Hetken keskusteltuamme kyselimme naisilta, tarvitsevatko he mitään. Molemmat vakuuttivat, että ruokaa ja vettä oli riittävästi, mutta huopa ja lämmintä vaatetta olisi mukava saada. Kaivelimme mukaan ottamiamme varusteita ja niiden seasta löytyi sopivasti takki ja huopa, jotka saivat uudet omistajat. Naiset kiittelivät kyyneleet silmissä kaikesta siitä avusta, jonka GOLES oli heille ja heidän naapureilleen toimittanut.

Osa tiimistämme suuntasi takaisin toimistolle, osa takaisin oman arjen pariin. GOLES ottaa vapaaehtoisia tehtäviin hetkeksi tai vaikka koko päiväksi, ihmiset voivat oman aikataulunsa mukaan olla käytettävissä sen ajan kuin pystyvät. Toimistolla koottiin uusi tiimi, jonka tehtävänä oli lähteä 14. kadulle tarkistamaan tietty kadunpätkä, oliko rakennuksissa sähköt ja miten ihmiset voivat. Hurjan kahden edellisen keikan kokemuksen perusteella minusta tehtiin tiiminjohtaja. Saimme tiedot taloista ja lähdimme matkaan taas ruokavaraston kautta, otimme mukaan akuutteja tarpeita varten ruokaa ja vettä. Saavuimme 14. kadulle jossa sijaitsi 11 rakennusta, jotka meidän tuli tarkastaa. Jos sähköt olivat päällä, jokaisen ovelle ei tarvitse koputtaa, vaan tarkistaa yleistilanne ja kirjoittaa ylös, jos joku tarvitsee jotain.

Jakauduimme pareiksi ja lähdimme kukin pari yhteen rakennukseen kartoittamaan tilannetta. Heti ulko-ovella selvisi, että sähköt ovat poikki, sillä ovet olivat lukossa ja summerit eivät toimineet. Löysin taloyhtiön isännöitsijän numeron ja soitin hänelle. Selvitin mistä olemme ja mitä yritämme tehdä ja hän oli hetkessä paikalla avaamassa ovia. Hänen kanssaan jutellessa selvisi, että hänen asuntonsa oli ollut rakennusten kivijalassa. Vesi oli tulvinut sisään ja asunto oli täysin tuhoutunut. Kyselimme, miten voisimme häntä tällä hetkellä auttaa ja hän totesi vain, että hänellä ei ole mitään. Annoimme hänelle ensihätään kassin, jossa oli muutama maapähkinä-hillo-leipä, hedelmä sekä vettä. Lisäksi hän sai tiedon, missä vaate- ja ruokavarasto sijaitsee. Hän avasi meille ja muille pareille rakennusten ulko-ovet ja pääsimme tarkistamaan, miten asukkaat voivat.

Rappukäytävät olivat pilkkopimeät, mutta onneksi olimme osanneet varautua taskulampuin. Aloimme koputella asuntojen oville ja monet niistä olivat onneksi tyhjillään - ihmiset olivat lähteneet sukulaisten tai ystävien luokse asumaan. Kiipesimme pimeitä, vinoja portaita pitkin ja kiersimme rakennuksen kaikki viisi kerrosta. Kohtasimme naisen, joka puhui huonosti englantia ja vaikutti olevan kovin epätoivoinen ja huonossa kunnossa. Yritimme kovasti selvitellä, onko hänellä tarvetta lääkkeille, mutta emme kielimuurin takia päässeet tästä selvyyteen. Lupasimme tuoda hänelle lisää elintarvikkeita ja vettä ja otimme hänen tietonsa ylös.

Pareittain kävimme rakennuksia läpi ja viimeisen kiersimme kaikki yhdessä. Kierrettyämme kaikki asunnot kokoonnuimme tarkistamaan, oliko jollakin akuutti hätä saada lisätarvikkeita jo samana päivänä. Päädyimme siihen, että lähtisimme takaisin varastolle ja kävisimme uudestaan kolmessa asunnossa. Osan tiimistämme piti lähteä, mutta meitä jäi vielä tarpeeksi, jotta voisimme hakea ja toimittaa akuutit tarpeet. Mukanamme oli ilmeisesti myös valokuvaaja jostain lehdestä, ja hän kertoi kuvien tulevan sekä printtiin että nettiin jossain vaiheessa. Hän otti nimemme ylös, kiitti ja toivotti hyvää illan jatkoa.

Me neljä sisukasta naista lähdimme vaeltamaan takaisin varastolle hakemaan elintarvikkeita kohtaamalleni vanhalle naiselle, huopaa juuri sairaalasta kotiutuneelle naiselle sekä vauvatarvikkeita perheelle, joka sinnitteli omassa asunnossaan 22 päivää vanhan vauvan kanssa. Saimme kerättyä kaiken tarvitsemamme muiden vapaaehtoisten avustuksella ja lähdimme takaisin. Sama ulko-ovi -ongelma oli edessä, mutta hyvällä tuurilla satuimme paikalle rakennuksiin juuri, kun joku asukas oli menossa sisään. Toimitimme elintarvikkeet vanhalle naiselle ja lupasimme, että häntä tullaan katsomaan seuraavana päivänä. Pääsimme toimittamaan huovan kylmästä hytisevälle naiselle, joka vuolaasti kiitteli ja toivotti sitten hyvää yötä. Viimeisen rakennuksen kanssa oli hankaluuksia, sillä talonmies oli poistunut paikalta kauppaan. Päätimme jäädä hetkeksi häntä odottamaan ja siinä joutessamme kirjoitimme puhtaaksi raporttia rakennuksista ja ihmisten tarpeista, joita vapaaehtoiset voisivat seuraavana päivänä toimittaa. Viimein talonmies saapuikin paikalle ja pääsimme toimittamaan vaipat ja muut tarvikkeet vauvalle.

Väsyneinä mutta kiitollisina ja onnellisina mahdollisuudesta auttaa suunnistimme toimistolle viemään raporttia. Saimme kiitosta hyvin tehdystä työstä.

Tänään päätin lähteä oltuani ensin hommissa Suomikirkolla takaisin GOLESille katsomaan, onko vapaaehtoisille vielä tarvetta. Matkalla luin Facebook-päivityksen, jossa kerrottiin organisaation saanen 15000 huopaa, jotka pitäisi laittaa jakoon ennen keskiviikon myrskyä ja mahdollista lumisadetta. Saavuin paikalle ja yksi työntekijöistä bongasi minut ja muisti sekä naamani että nimeni. Hän määräsi minut välittömästi tiiminjohtajaksi. Kokoonnuimme tehtävänjakoon ja ensimmäinen prioriteetti oli lahjoituksena saadut huovat, jotka pitäisi saada jaettua ihmisille, joiden kodeissa ei lämmitys vieläkään toimi.

Saimme ohjeet, missä huovat ovat ja osoitteita, joihin niitä pitää toimittaa. Matkalla sain puhelun toimistolta, ja minulle annettiin uudet osoitetiedot, rakennusten tärkeysjärjestys oli muuttunut. Kokoonnuimme kaikki ensin huopien luokse ja neuvottelimme tiiminjohtajien kesken, miten toimia. Emme saaneet tarkkoja osoitteita, vaan meidän käskettiin käyttää omaa harkintaa ja käydä rakennus kerrallaan jakamassa huopia. Sovimme, että jokainen tiimi ottaa vastuulleen rakennuksen ja jos aikaa jää, tarkistamme useampia ja kommunikoimme keskenämme, mitkä rakennukset on kierretty.

Lähdimme huopien kanssa liikenteeseen ja ensimmäisen rakennuksen ovella törmäsimme henkilöön, jolta kyselimme, toimivatko sähköt ja lämmitys. Hän kertoi, että kyllä vain ja päätimme siirtyä seuraavaan rakennukseen. Aloitimme korkeimmasta kerroksesta oviin koputtelun ja huopien jakamisen. Jännittävä ilmiö oli se, että osassa huoneistoja lämmöt toimivat, kun taas osassa eivät. Jotkut ovat pitäneet kaasuhellojaan päällä lämmittääkseen asuntonsa ja lämpö suorastaan hehkui ulos. Tämä ei tietenkään ole kovin turvallinen lämmitysvaihtoehto, mutta eipä sille mitään voinut tehdä. Kirjoitimme samalla ylös, jos jollakin oli tarvetta saada vettä tai ruokaa.

Päivä kääntyi nopeasti iltaan, ja päästyämme pohjakerrokseen ulkona oli jo pimeä. Pohdimme alakerrassa, miten jatkamme ja päätimme lähteä takaisin ensimmäiseen rakennukseen. Vaikka yksi asukas oli sanonut, että lämmitys toimii, ilmeisesti se ei tarkoitakaan että ne toimivat jokaisessa huoneistossa. Lähdimme hakemaan lisää huopia ja samalla reissulla kohtasimme muut tiimit.

Päivitimme tietomme rakennuksista ja päädyimme loppujen lopulta siihen, että tiimit jakautuisivat uudestaan käymään läpi vielä muutaman rakennuksen. Minä lupauduin lähtemään kahden vapaaehtoisen kanssa hakemaan ruokaa ja vettä muutamille, jotka sitä akuutisti heti tänä iltana tarvitsivat. Meillä oli onneksi auto käytössä ja pääsimme näppäräati kulkemaan ruokavarastolle ja takaisin. Saimme tarvitsemamme tavarat kasaan ja ajoimme takaisin alkuperäiseen kohtaamispaikkaamme. Huopia oli tullut lisää ja niitä jostain syystä jaettiin suoraan kadulta ihmisille. Samalla hetkellä, kun purin autosta vettä ja ruokakasseja, jotka oli jo korvamerkitty niitä tarvitseville, paikalla oli ihmisiä pyytämässä niitä itselleen. Heti kun luovuin muutamasta pullosta vettä, paikalla oli kymmenen uutta kysyjää, ja oli pakko vain olla töykeä ja sanoa, etten voi niitä enempää antaa. Lähdimme nopeasti toimittamaan tavaroita eteenpäin, ennen kuin joku keksisi ne varastaa.

Ihmisillä on kummallinen mentaliteetti jakamiemme tarvikkeiden kanssa tällaisen katastrofin jälkeen. Jos jotain nähdään jaettavan, sitä vaaditaan heti itselleen siinä pelossa, ettei tavaraa enää saa mistään. Ei auta, vaikka kerrot veden tai ruoan olevan sellaisille ihmisille, jotka eivät pääse lähtemään asunnostaan mihinkään, toisin kuin ihmiset, jotka ovat kadulla vaatimassa tarvikkeita itselleen. Vedestä ei pitäisi olla huutava pula, mutta jos sitä ollaan jollekin viemässä, yllättäen muillekin tulee pakottava tarve sitä saada, vaikka he voisivat kävellä kauppaan vesipullon ostamaan.

Saimme tavarat toimitettua niitä tarvitseville ja akuutit tarpeet täytettyä. Suuntasimme takaisin toimistolle katsomaan, oliko ketään enää paikalla ottamassa vastaan täyttämiämme lomakkeita. Kello oli jo lähemmäs 19 ja vaikka toimiston oli määrä sulkeutua klo 18, paikalla oli vielä paljon ihmisiä ja saimme lomakkeet jätettyä henkilölle, joka toimittaa tiedot eteenpäin. Sain kyydin metroasemalle, jolta pääsin näppärästi lähtemään kotia kohti.

Näiden kahden päivän aikana olen tavannut monia upeita ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisina toimineet. Tuttavuudet ovat valitettavan lyhytaikaisia ja toivon, että polkumme vielä joskus kohtaavat. Yksi nainen sanoi, että tällaisessa tilanteessa näkee samanaikaisesti sekä New Yorkin huonoimman että parhaimman puolen. Huonoimman siinä mielessä, että kaupungin infrastruktuuri on hyvin haavoittuvainen ja vaikea korjata. Metrojen ollessa poissa käytössä kahdeksan miljoonaa ihmistä ovat jumissa. Solmun purkaminen vie oman aikansa ja koko sen ajan kaupunki on pienessä kaaoksessa. Vaikka työtä tehdään varmasti yötä päivää, sähköjen ja lämmityksen palauttaminen on edelleen kesken, vaikka julkisuudessa kerrotaan asian olevan toisin. Paras puoli toisaalta on yhteisö ja sen voima. GOLES on toiminut usean tuhannen vapaaehtoisen voimin ja käynyt tuhansilla ovilla koputtamassa, tarkistamassa ihmisten vointia ja jakanut tonneittain tarvikkeita, ruokaa ja vettä, jotka ovat tulleet lahjoituksena. Lower East Sidella ei ole näkynyt valtion kriisiapua, Punaista ristiä tai muutakaan suurta avustusjärjestöä, vaikka avuntarve on suuri. Sen sijaan ihmiset toimivat yhdessä ja pitävät huolta toisistaan. Tämän yhteisön halu ottaa vastuuta jäsenistään on ollut mahtavaa seurattavaa ja olen äärimmäisen iloinen ja ylpeä, että olen saanut olla omalta osaltani siinä mukana ja kantamassa vastuuta. Valmista emme ole vielä saaneet aikaan, mutta edistystä kyllä. GOLES jatkanee työskentelyä Sandyn jälkimainingeissa ainakin viikon loppuun asti.

Tämä oli aika tekstipitoinen postaus, mutta halusin tämän kokemuksen kuvauksen säästää jo ihan itseäni varten.