Las Vegas...Cincinnati...Helsinki...

Aika juoksee ja blogi ei pysy perässä.

Loppupäivät Vegasissa sujuivat mukavasti ensin puolimaratonista toipuen ja sen jälkeen lomasta nauttien. Maanantaina juoksun jälkeen päivä meni lähinnä loikoillessa, mutta tiistaina jo reipastuin ja kävin katsastamassa Titanic-aiheisen näyttelyn Luxor-hotellissa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka, jos Titanicin kohtalo kiinnostaa. Näyttely kulki läpi aikajanan, jonka varrella tutustuttiin matkustajiin sekä Titanicin hylystä nostettuihin esineisiin. Esineet olivat sekä laivan kalustoa että matkustajien henkilökohtaisia tavaroita. Näyttelyyn oli rakennettu mallit hyteistä, kannen promenadista ja tietenkin suuresta portaikosta, joka johti ensimmäisen luokan juhlasaliin. Esillä on myös tähän mennessä suurin hylystä nostettu pala Titanicin runkoa. Kierroksen alussa mukaan annettiin matkustajakortti, josta selvisi yhden Titanicin matkustajan nimi ja vähän taustatietoja. Lopuksi sai tarkistaan oliko omaan korttiin kirjattu matkustaja aikoinaan selvinnyt onnettomuudesta. Kaiken kaikkiaan liikuttava kokemus ja tutustumisen arvoinen paikka.

Keskiviikkona kävelin reteästi aamiaisen jälkeen autovuokratiskille ja tiedustelin, olisiko jonkinlaista kulkuneuvoa tarjolla. Olihan toki, ensimmäiseksi käyttöön tarjottiin järkyttävän kokoista citymaasturia ja hieman epätoivoisena kyselin, olisiko jotain pienempää. Kia Soul -merkkinen kosla löytyi ja sain avaimet käteeni. Auto näytti lähinnä isolta mustalta eväslaatikolta, jossa on pyörät, mutta rumuudesta huolimatta kipusin autoon ja kaivelin iPadin karttasovelluksen auki. Tarkoitus oli lähteä heti aamusta Red Rock Canyonille, joka sijaitsee noin puolentunnin päässä Stripistä. Näitä kanjoneita on täällä ihmeellisessä erämaassa muitakin, Grand Canyon niistä kaiketi tunnetuin, mutta tällä kertaa oli tyytyminen Red Rockiin. Auto käynnistyi ja sain sen jopa liikkeelle. Ensimmäinen haaste oli löytää ulos tie parkkihallista ja päästä sieltä oikeaan suuntaan liikenteseen. Tämä sujui yllättävän kivuttomasti ja pian ajelinkin kohti Red Rock Canyonia eksymättä kertaakaan.

Red Rock Canyonin ympäri kulkee 13 mailia pitkä näköalatie, jonka kiertäminen kustantaa seitsemän dollaria. Ehdottoman hyvä investointi, koska maisemat olivat hienot ja tietä sai rauhassa kiertää ja pysähtyä ottamaan kuvia matkan varrella. Matkamuistomyymälästä olisi saanut ostaa mm. aasinkakasta tehtyä paperia, mutta kirjaimelliset paskapaperit jäivät tällä kertaa ostamatta. Suuntasin takaisin Vegasia kohti ja löysin jopa parkkihalliin takaisin. Autoa ulkoilutettu onnistuneesti ensimmäisen kerran.

Seuraava ulkoilutusreissu suuntautui Las Vegasin yliopiston kampukselle, jonne kävin heittämässä lahjapaketin. Vegasissa asuvat ystäväni saivat vuoden alussa vauvan, jonka nimeksi annettiin Koko ja mitäpä muuta suomalaista muotoilua voisi lapselle ostaa kuin Arabian Koko-lautasen. Lapsen isä on yliopistolla töissä ja sovittiin, että tavataan hänen toimistollaan. Sain auton jätettyä vanhanaikaiseen kolikkomittariparkkiin ja hihkuin ilosta, kun pääsiin muutamista hiluista eroon. Haahuilin kampuksella kunnes löysin oikean rakennuksen ja sain paketin toimitettua pienellä lahjaa selventävällä selityksellä varustettuna.

Yliopistolta lähdin kauppakeskuksen kautta kaupunginosaan, jota downtowniksi eli keskustaksi kutsutaan, keskusta ei siis suinkaan ole Strip, joka on turistirysä, vaan downtonissa viihtyvät myös jopa paikalliset. Parkkeerasin auton mittarille ja kävin muutaman korttelin päässä katselemassa paikkoja. Päätin palata downtowniin seuraavana päivänä, kun olisi ilta ja vilkkuvat valot näkyisivät paremmin. Matkan varrella ohitin ehkä ensimmäisen hampurilaisravintolan, jonne ei ollut mitään hinkua päästä tutustumaan. Kyseenalaista mainetta niittänyt Heart Attack Grill tarjoilee kuuluisia Bypass (ohitusleikkaus) burgereitaan yhdellä tai useammalla pihvillä varustettuna. Ruoanvalmistuksessa käytetään surutta voita ja laardia (ihraa) ja ravintola mainostaa ruoan olevan haitallista terveydelle. Pirtelöihin upotetaan voisilmä ja yli 350 paunaa painavat ihmiset saavat ruokailla ravintolassa ilmaiseksi. Ravintola on saanut paljon kritiikkiä kymmenentuhatta kaloria sisältävistä annoksistaan, mutta puolustatutuu sanomalla, että ravintolassa ruokaileminenhan on täysin vapaaehtoista (mutta siis ilmaista, jos olet tarpeeksi lihava).

Ajelin autolla vielä Stripin päästä päähän ja tein muutaman stopin matkan varrella. Seuraavana aamuna suuntasin Hash House a Go Go ravintolaan aamupalalle. Hash tunnetaan suhteellisen suurikokoisista annoksistaan ja aamupalaksi nautin tietysti amerikkalaiseen tapaan pancaken. Yksi riitti tässä ravintolassa.

Torstai-iltana hyppäsin bussiin ja suuntasin takaisin downtowniin Fremont Street Experienceen tutustumaan. Fremont Street Experience koostuu katetusta kävelykadusta, jonka kaarevaan kattoon on upotettu tuhansia valoja, joilla kerran tunnissa saadaan aikaan näyttävä show.

Viimeinen ilta Vegasissa kuluikin downtownia pällistellessä. Bussi toi takaisin hotellill, pakkasin tavarat ja kävin nukkumaan. Seuraavana aamuna aikainen lento pakottaisi heräämään aivan liian aikaisin ja varasin valmiiksi kuljetuksen lentokentälle. Voi sitä ilon ja riemun määrää, kun n. klo 5.08 puhelin soi ja American Airlines jätti vastaajaan viestin, että lentoa on myöhästetty kahdella tunnilla. Tämähän ei tietenkään tarkoittanut, että pääsin takaisin nukkumaan, vaan päätin syödä aamiaisen hotellilla lentokentän sijaan ja lentokenttäkuljetuksen ajankohta piti luonnollisesti muuttaa. Kentälle päästyäni alkoi jännitys jatkolennon kohtalosta. Olin lentämässä Chicagon kautta Cincinnatiin ystävän luokse kyläilemään ja Chicagon kentälle oli varattu n. 2.5 tuntia vaihtoaikaa, joka yllättäen hupeni puoleen tuntiin.

Chicagoon laskeuduttua juoksin terminaalin läpi seuraavalle lähtöportille ja ehdin istua alas jopa kahdeksi minuutiksi ennen boardaamista. Paras yllätys Ohiossa oli se, että jopa matkalaukku oli ehtinyt samalle lennolle. Ystäväni nouti minut lentokentältä ja viikonlopun ohjelmassa oli lähinnä jutustelua ja loikoilua. Sunnuntaina kävimme aamulla kirkossa ja lähdimme sen jälkeen kohti lentokenttää. Matkalla pysähdyimme ostoskeskukseen sekä nauttimaan lounasta Skyline-ravintolaan. Skyline valmistaa chiliä (huom, chili tarkoittaa jauhelihakastiketta), jota Cincinnatissa syödään spagetin kanssa. Perusannos tunnetaan nimellä three way, jossa on spagettia, chilia ja juustoa. Aivan törkeän hyvää.

Olin lentokentällä n. klo 18 ja seuraavan kahdentoista tunnin aikataulu meni kutakuinkin näin:

18:00 Saapuminen lentokentälle, 19:30 lähtevä lento monitorien mukaan ajoissa

19:32 Ei konetta portilla, ei ketään tistikillä, mutta lento edelleen monitorien mukaan lähdössä ajoissa

19:45 Lentokone! Oikealla portilla!

20:00 Boarding completed

20:05 Jumalaton ukkosmyrsky alkaa, seisomme siis kiitoradalla odottelemassa lähtölupaa

20:30 Siirrymme toiselle kiitoradalle, vettä sataa kuin aisaa

20:55 Lähtölupa. Kone ilmaan.

20:05 Lennämme myrskypilven läpi. Vettä sataa vaakatasossa. Turbulenssi on taukoamatonta. Kone on pieni, n. ehkä 50-paikkainen eikä mikään valtava jumbojet, joka ei ihan pienistä tärise.

21:15 Turbulenssi jatkuu. Epämukavaa.

21:25 Aloitamme laskeutumisen Chicagon kentälle.

21:40 Chicagossa. Kiitän Luojaa, ettei lentokone hajonnut ilmassa.

(ajantappamista Chicago O'Harella. aikavyöhyke kai vaihtui, koska kello oli paikallista aikaa vähemmän)

23:00 Seuraava lentokone.

23:30 Mitä, lähdemme ajoissa? Voi jee.

01:25 Laskeutuminen Newarkin kentälle.

02:06 AirTrain-asemalla suuntamassa kohti juna-asemaa. Avulias työntekijä ilmoittaa, että viimeinen juna New Yorkiin lähti kaksi minuuttia sitten. Seuraava lähtee 4:48. Ketutus.

02:45 Dunkin Donutsista evästä ja kohti terminaalin televisionurkkausta. Seuraa pitää parikymppinen poika North Dakotasta, joka yrittää myös päästä Penn Stationille. Hän on tekemässä yllätysvierailua siskonsa luokse Brooklyniin ja oli juuri ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Neuvon, miten hän pääse metrolla perille ja piirrän kartan metropysäkkiä ympäröivästä alueesta.

04:15 Subwaysta aikainen aamupala mukaan ja kohti juna-asemaa.

04:48 Juna saapuu ja lähtee ajoissa. Mahtavaa.

05:20 Penn Stationilla odottamassa A-junaa.

05:35 A-juna pysähtyy local-raiteella, vaikka sen pitäisi pysähtyä express-raiteella.

05:40 North Dakotasta matkustanut poika nousee junaan ja kiittää avusta.

05:50 A-juna pysähtyy jälleen local-raiteella. Minä olen edelleen express-raiteella. Ketutuksen määrä ylittää sallitut rajat. Päätän raahata itseni ja tavarani local-raiteelle.

06:00 Mietin, mitä tekisin, jos seuraava A-juna pysähtyisikin express-raiteella. Varmaan itkisin.

06:05 Helpotuksen huokaus. A-juna. Local-raiteella. Nousen kyytiin. Samalla hetkellä tajuan, että normaalisti expressina kulkeva juna pysähtyykin jokaisellä pysäkill 34. ja 207. kadun välillä.

07:00 Kotona. Kämppäkaveri tekee töihinlähtöä ja tervehtii, hello sunshine. Avaudun matkanteon yllätyksistä. Matkan kesto oli n. 13 tuntia. Toteamme, että olisin ajanut Cincinnatista New Yorkiin vähemmässä ajassa.

07:10 Kaadun sänkyyn.


Tänään on keskiviikko. Viikonlopun matkasta on kutakuinkin toivuttu ja kotimatka häämöttää.