Niinhän siinä kävi, että lento Las Vegasista New Yorkiin on peruttu ja pidennetty viikonloppu pitenee entisestään. Tiedoksi siis tutuille, en ole New Yorkissa hurrikaanin tiellä. Huomenna selvinnee, milloin on mahdollista lentää takaisin, todennäköisesti aikaisintaan torstaina. Hotellista pitää kirjautua ulos klo 11 aamulla ja sen jälkeen majoitussuunnitelma auki. Kyselin varauksen pidentämistä, mutta respa sanoi reilusti, että halvemmaksi tulee, jos teen netissä uuden bookkauksen. Näinpä siis pitää tehdä, kun paluulento selviää.
Tämä suunnitelmattomuus on jotenkin hirvittävän jännä olotila, kun yleensä niin kaikki matkustusjutut järjestän hyvissä ajoin valmiiksi. Säitä ei ihminen säädä eikä niille kukaan voi mitään, mutta eipä täällä Vegasissa mikään hätä ole eikä tänne jääminen rehellisesti sanoen ihan hirveästi harmita. Voisi sitä ikävämpäänkin paikkaan jäädä jumiin.
Pitää tässä nukkua yön yli ja huomenna tehdä tarkempia jatkosuunnitelmia. Puolenpäivän jälkeen suuntaan brunssille ystävien kanssa ja sen jälkeen yritän soittaa lentoyhtiöön, jonne todennäköisesti muutama muukin yrittää päästä läpi. Sitä jonotusta odotellessa ja samalla kovasti toivoen, ettei hurrikaani aiheuta niin suurta tuhoa kuin mitä pelätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti