maanantai 22. lokakuuta 2012
Six Flags Great Adventure
Six Flags Great Adventure tuli tarkastettua ja ihan kelpo vuoristoratoja sieltä löytyi. Suosikiksi jäi Kingda Ka, joka on tällä hetkellä maailman korkein vuoristorata ja oli pitkään myös nopein. Huippunopeus on 206 km/h, johon kiihdytys kestää vaivaiset 3,5 sekuntia. Rata ampaisee melkein pystysuoraan ylös 130 metrin korkeuteen ja tulee samalla tavalla alas. Toinen hauska kyyti oli El Toro -niminen puinen vuoristorata, jonka rinnalla Linnanmäen pilipali rata häviää 100-0. Huippunopeus nousee 110 km/h ja matkan varrella on yksi jyrkimistä puuvuoristorata dropeista maailmassa. Mustelmat jäivät muistoksi, sen verran brutaalia meno oli.
Vuoristoradat olivat päivän ykkösteema. Toiseksi nousi jonot. Klo 14 jälkeen tuntui, että puistossa oli n. puolet maailman ihmisistä ja jonot laitteisiin olivat järjestäen 1.5 tuntia. Eipäs siinä sitten hirveästi ehtinyt ajella. Aamulla puiston auetessa jonot olivat inhimilliset puoli tuntia pitkät ja ensimmäisten tuntien aikana ehtikin juosta useamman vuoristoradan läpi. Alue on jumalattoman suuri, joten siirtymisaikaa laitteesta toiselle sai varata 10 minuuttia.
Näin lokakuussa täällä pysytään uskollisesti Halloween teemassa ja iltaisin klo 18 jälkeen puistossa alkaa Fright Night eli koko puistoalue muuttuu yhdeksi isoksi kauhutaloksi. Puistoon lappasi koko ajan lisää väkeä ja jonot illalla olivat todennäköisesti 2.5 tunnin mittaiset laitteisiin. Päätin lähteä klo 18 aikaan, kun tämä kauhuhomma ja ainainen jonotus ei oikein inspannut. New Yorkista oli aamulla suora bussiyhteys puistoon, mutta pois pääseminen olikin sitten asteen hankalampaa. Suora bussiyhteys takaisin kulki vain kerran päivässä vasta puiston sulkemisen jälkeen. Edessä oli seikkailu paikallisbussin avulla ensin Freehold -nimiseen tuppukylään jossain New Jersey perukoilla ja siitä sitten toisella paikallisbussilla Manhattanille. Pysäkillä oli minun lisäkseni newyorkilainen opiskelijapariskunta, ja lähdimme yhdessä tuumin etsimään tietä takaisin. Aikataulun mukaan bussin piti olla pysäkillä klo 18, mutta se saapui "hieman myöhässä" klo 18.25. Syykin siihen selvisi, puistoon jonotti kilometrien mittainen autojono.
Hyppäsimme Freeholdissa bussista pois ja katselimme sitä rakennusta, jota bussiterminaaliksi kutsutaan. Pieni murju keskellä tietä. Kävimme sisältä ostamassa pientä evästä ja jatkoliput New Yorkiin. Lopulta löysimme oikean bussin ja nousimme siihen. Ilta pimeni nopeasti ja loppumatka sujui onneksi hyvin. Ensimmäinen bussiseikkailu täällä on siis takana päin. Tänään edessä on heti seuraava, tämän postauksen lähetettyäni suuntaan ovesta ulos ja etsimään bussia, joka vie minut päiväksi Philadelphiaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti